Esteri Hentunen täyttää 70 vuotta, ja suku kokoontuu syntymäpäiville. Esterin etenevää Alzheimerin tautia on turha enää yrittää peitellä. Muistamisen vaikeus tuntuu kuitenkin omituisesti vaivaavan kaikkia, ja sukulaiset rimpuilevat juhlan läpi yrittäen pitää horjuvia kulissejaan pystyssä edes kakunsyöntiin asti. Suvun kantaäiti Esteri onkin ainoa, joka ei teeskentele, vaan on oma ihastuttavan omalaatuinen itsensä. Kun huolella rakennetut julkisivut murenevat kuin hiekkahentuset, Esteri kuuntelee 70-vuotiaan sydämensä ääntä, tarttuu hetkeen ja ottaa tilaisuudesta vaarin.
Esteri-mummi Sirpa Niskanen
Hanna, omaishoitaja, Esterin tytär Pilvi Niiranen
Helinä, sisustusarkkitehti, Esterin tytär Airi Korpela
Herbert, antiikkikauppias, Helinän mies Anna-Kaisa Korpinen
Heta-Maija, psykologi, Esterin tytär Sari Korkkonen
Tuomas, tuomiokapitulin asessori, Heta-Maijan mies Marjatta Lappalainen
Jenna-Minna, Heta-Maijan tytär Maritta Seppänen
Moona-Maikki, Heta-Maijan tytär Heli Heikkinen
Sami, ravintoloitsija, Hannan poikaystävä Jari Korkkonen
Reino, Esterin ystävä Juha Kangasmäki
Zoro, Samin veljenpoika Miro Korkkonen
Kuiskaaja/järjestäjä Anna-Liisa Heikkinen
Lavastus ja puvustus Veera Tokkonen, Nora Niiranen, Sari Kunnas, Marjo Leinonen
Media, markkinointi, videoblogi Julia Sieppi
Nettituki Juha Seppänen
Lipunmyynti ja kahvio Anna-Liisa Heikkinen, Sari Kunnas
– – –
Hiekkahentuset käsittelee helposti lähestyttävällä ja koskettavalla tavalla muistisairaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta ja oikeutta elää täysipainoista ja onnellista elämää. Saako muistisairas vanhus tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset. Voiko hän päättää, missä asuu, mitä syö, miten pukeutuu ja mitä tekee omaisuudellaan. Kuka saa päättää, milloin on aika myydä koti ja muuttaa hoivakotiin. Saako vanhus rakastua. Ja ennen kaikkea, onko muistisairas ihminen potilas vai se sama ihastuttava ja raivostuttava persoona, joka hän oli ennen sairastumistaan. Mitä meistä häviää sairauden mukana ja mitä jää, kun muisti, tukka ja hampaat ovat lähteneet.
Alzheimerin tauti ja muut muistisairaudet ovat lisääntymässä väestön vanhenemisen myötä. Samaan aikaan tavoitellaan kotona asumista mahdollisimman pitkään. Koti on ihmisen paras paikka, mutta muistisairaalle koti-ikävän haikea kohde ei useinkaan ole se asunto, missä nyt ollaan, vaan lapsuuden koti, jota ei enää ole. Mitä tuleva soten valinnanvapaus käytännössä merkitsee vanhukselle, jonka puolesta jälkeläiset pyrkivät päättämään pienet ja arkisetkin asiat. Näytelmään sisältyvät Esterin tyttärentyttären videoblogit valottavat nuoren ihmisen hämmentävää kokemusta muistisairaudesta, rakkaan isoäidin muuttumista oudoksi ja hitaasti tapahtuvaa menettämistä ja luopumista
Näytelmä on vahvasti ikääntyneen ja muistisairaan ihmisen puolella. Se haastaa katsojan miettimään omia asenteitaan vanhuksia ja muistisairaita kohtaan. Näytelmän sanoma on, että muistisairaan ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta tulee aina kunnioittaa ja erityisesti silloin, kun sairas ei pysty itse pitämään puoliaan. Hänellä on oikeus tulla kohdelluksi aikuisena ihmisenä ja siihen että hänen tunteitaan ja mielipidettään arvostetaan. Ja myös vanhalla ihmisellä on oikeus läheisyyteen ja hellyyteen.
Anja Tiainen, käsikirjoittaja-ohjaaja