Tervetuloa koe-esiintymiseen!
Mielen tarinoita kertoo tarinaa kuuntelemisen tärkeydestä. Siitä, kuinka pitkälle yksi voi laittaa itseään likoon toisten vuoksi. Milloin se muuttuu katkeruudeksi, ja miten ikuiselta tuntuvan riittämättömyyden tunteen saa sammumaan?
Näytelmä seuraa päähenkilö Maxin elämää, jossa muiden terapeuttina toimiminen on arkipäivää. Liikkeen, musiikin, puheen ja puhumattomuuden keinoin lavalla avataan monia puolia pahoin -ja hyvinvoinnista. Missä on auttamisen ja avuntarpeen tasapaino yksilön elämässä ja miten yksilöistä tulee toimiva yhteisö?
Mielen tarinoiden koe-esiintymisissä tuumaamme klo 17 ensin koko porukalla produktiota, tutustumme ja teemme yhdessä harjoitteita, kunnes aloitamme yksityiskoe-esiintymiset kuudelta. Niihin jokaiselle hakijalle on varattu noin 10–15 minuuttia aikaa 18–21 aikana. Hakijan on tarkoituksena näytellä osaa ennakkomateriaalista ohjaajille ja antaa parhaiden puoliensa loistaa. Omaa vuoroa ei tarvitse odottaa puhelin kourassa yksin, vaan yhteistä ohjelmaa on!
Jos hakija on kiinnostunut puvustukseen tai lavastukseen osallistumisesta, hän pääsee haastatteluun, joissa kartoitetaan esimerkiksi kiinnostuksen kohteita ja entistä kokemusta taustatiimityöstä. Ensikertalaisuus ei vaikuta negatiivisesti valintaprosessiin.
Mukaan tarvitset mukavaa, liikkumisen sallivaa vaatetusta ja vesipullon. Generaattorilla voi olla näin alkuvuodesta vilpoisaa, joten lämmintä vaatetta kannattaa tuoda myös. Tilaisuudessa pyrimme ylläpitämään turvallisen ja vapaamielisen ilmapiirin, jossa jokainen voi tuntea olonsa hyväksytyksi ja osaavaksi. Koska se on totta!
Huom. Generaattorin salissa ei saa olla villasukkasillaan tanssimaton materiaalin vuoksi.
Jos kiinnostuit, laita sähköpostia kajaaninharrastajateatteri@gmail.com, jotta voimme lähettää sinulle ennakkomateriaalin.
Nähdään 31.1.2024 klo 17 Generaattorilla osoitteessa Kauppakatu 36!