(In english below)
Olavi Virrasta ja Laila Kinnusesta ei ole aiemmin tehty yhteistä näytelmää. He ovat todellisuudessa muutaman kerran esiintyneet samassa konsertissa ja todennäköisesti he ovat ainakin pintapuolisesti tuntenet toisensa. Aiemmin Virrasta ja Kinnusesta tehtyjen elämäkertanäytelmien ja elokuvien luonteen sijaan tämä esitys pureutuu taiteilijoiden yhtäläisyyksiin ja siihen, miten ja millaisesta ihmisestä tulee esiintyvä taiteilija.
Sekä Olavissa että Lailassa yhdistyivät poikkeuksellinen lahjakkuus, äärimmäinen herkkyys, vimmainen työnteko ja ahkeruus, velvollisuudentunto ja myös herkästi pintaan pyrkivä ahdistus. Molempien lapsuus oli jossain määrin rikkinäinen ja karu, ja molemmilla oli voimakas äiti mukana myös aikuiselämässä. Olavia ja Lailaa tarkastellaan tässä tarinassa lastaan kaikissa käänteissä uskollisesti puolustavien leijonaäitien näkökulmasta. Päärooleissa ovat Olavin äiti Ida Maria ja Lailan äiti Kerttu.
Kajaanin Harrastajateatterin kevään 2026 musiikintäyteinen produktio kutsuu jokaisen tanssimaan, eläytymään ja pukeutumaan teeman mukaan Seminaarin Taidekampuksen näyttämölle. Luvassa on juoneen lipuvaa livemusiikkia KAO Konservatorion bändiltä, ja lavan toinen puoli on muotoutunut tanssilavaksi, jossa Casamban tanssijat tanssittavat katsojia ja pitävät meininkiä yllä! Katsomossa voi istua myös koko esityksen ajan ja teemapukeutuminen on täysin vapaaehtoista. Voit tulla esitykseen siis haluamissasi vaatteissa ja nauttia esityksestä omalta paikaltasi.
Yhteistyössä produktiossa toimii Kajaanin Harrastajateatteri, KAO Konservatorio, Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba Ry, Seminaarin Taidekampus ja ennakkolippumme myy Tiketti. Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme!
Väliajalla Taidekampuksen aulassa toimii kahvio.
Osoite: Satamakatu 3, 87100 Kajaani
Liput: 12/16/20* €
Ennakkoliput voi ostaa osoitteesta Tiketti.fi. Lippuja voi ostaa myös ovelta ennen esitystä.
*16 € Työssäkäyvät aikuiset; 12 € Koululaiset, alaikäiset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät & varushenkilöt; 20 € kannatuslipun ostajat**
**Kannatuslipun hintaan kuuluu kahviosta juotava ja syötävä.
ESITYKSET/PERFORMANCES:
Su 26.4. klo 18 – ENSI-ILTA/PREMIERE
Ti 28.4. klo 18
Su 3.5. klo 13 & 18
Ti 5.5. klo 18
Su 10.5. klo 15 – Äitienpäivän esitys/Mothers’ day performance
Su 17.5. klo 18 – Viimeinen esitys / Final performance
***
LAVALLA/ON STAGE:
Olavi: Jari Korkkonen
Laila: Anna-Kaisa Korpinen
Kerttu, Lailan äiti: Sari Korkkonen
Ida Maria, Olavin äiti: Anna-Liisa Heikkinen
BÄNDI/THE BAND:
Rummut/drums: Veeti Saarenpää
Kitara/guitar: Ohto Hyvönen
Kontrabasso/contrabass: Jarmo Lybeck
Kosketinsoittimet/keyboards: Oona Tolonen
***
Käsikirjoitus/screenplay: Anja Tiainen
Ohjaus/director: Anja Tiainen
Bändin ohjaus/band director: Tapani Komulainen
Puvustus/costumes: Sari Korkkonen & Työryhmä
Lavastus/set: Työryhmä
Valotekniikan rakennus/light engineering building: Pekka Moilanen & Kaapo Heikkinen
Valoajo/light driving: Kaapo Heikkinen
Ääniajo/sound driving: Ohto Hyvönen
Graafinen suunnittelu & juliste/graphic design & poster: Meri Kauppinen
Valokuvaus/photography: Siiri Uppa
Käsiohjelma/playbill: Heli Heikkinen
Lipunmyynti/ticket selling: Markku Karjalainen
Kahvio/café: Virva Väisänen
Nettisivut & Mainostus/website & marketing : Vanni Hallikainen
Tanssi ja tanssin koordinointi/dance and dance coordination: Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba Ry & Merja Mulari
Bändi/band: Kainuun Ammattiopiston konservatorio
Tuotanto/production: Heli Heikkinen, Sandra Khezri, Kajaanin Harrastajateatterin hallitus ja Seminaarin Taidekampus
(Tiedot esteettömyydestä ja elämänkerroista löytyvät englannin kielisen osion alapuolelta)
***
IN ENGLISH:
Olavi Virta and Laila Kinnunen are meeting each other for the first time on the theater stage in Kajaanin Harrastajateatteri’s (Kajaani Hobbytheaters) dramatized dress-along & dance-along themed concert with live music which delves into Olavi’s and Laila’s life stories through the lens of their strong mother figures.
The performance is dramatized by Anja Tiainen, based on biographies written about Olavi and Laila. You are free to dress up like it were the 50’s or 60’s and go on and dance or perhaps enjoy the performance from your seats in peace. Everyone is also allowed to dress up however they want to. Dressing according to the theme is fully voluntary and not necessary.
The performance includes spoken text in finnish but anyone can come and enjoy the performance despite their language skills. Music and dance isn’t limited to language!
Olavi and Laila – Swing with me is a collaboration between Kajaanin Harrastajateatteri, KAO Konservatorio, Dance and sport
association Casamba and Seminaarin Taidekampus. Our tickets are sold in advance by Tiketti.
During the intermission, there is a café in the Taidekampus lobby.
Address: Satamakatu 3, 87100 Kajaani
Tickets: 12/16/20* €
You can buy tickets in advance from Tiketti.fi. Tickets are also sold at the doors before the show.
*16 € Working adults; 12 € minors, students, pensioners, the unemployed & conscripts; €20 Support ticket buyers**
**The support ticket includes a drink and food from the café.
(Performance days and credits are listed in the finnish section)
***
Elämäkerrat/biographies:
Asikainen Merja (toim.): Milana: elämäni Laila Kinnusen tyttärenä. Like 2018
Bagh Peter von – Koski Markku – Aarnio Pekka: Olavi Virta. WSOY 1995
Erola Lasse: Olavi Virta ja hänen maailmansa. Gummerus 2015
Hammar Ilse: Isäni Olavi Virta: perhe-elämää Kuninkaan varjossa. Johnny Kniga 2018
Hämäläinen Jyrki: Tangokuningas Olavi Virta: Mestari särkyneen toiveen kadulla. Otava 2005
Ikävalko Reijo: Valoa ikkunassa. Gummerus 2001
Nyberg Hannu: Olavi Virta: hurmiosta turmioon. Into 2015
Wuori-Tabermann, Tuija: Lailan laulu. WSOY 2002
ESTEETTÖMYYDESTÄ:
Tapahtumapaikka Satamakadulla on esteetön. Taidekampuksen sisätilat eivät sijaitse maanpinnan ja kivijalan tasolla. Pääoven edessä on 5 porrasta (14 cm korkeat). Oviaukon leveys on 69 cm (yksi ovi avattuna) ja 138 cm (molemmat ovet avattuna). Etuoven portaikossa on molemmilla puolilla kaiteet. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee talon takapuolella, pohjakerroksessa. Tämän oviaukon leveys on 78 cm (yksi ovi) ja 96 cm (molemmat ovet). Tältä sisäänkäynniltä pääaulaan mennään hissillä. Takaovella on ovikello, jolla saa videoyhteyden lipunmyyntiin ja Taidekampuksen henkilökunnan tiloihin. Seminaarin Taidekampuksella on esteetön wc.