Tulossa keväällä: Harmaiden alueella

Kainuulaista muinaisuskoa, scifiä ja somehässäkkää päivänpoliittisella twistillä.

Marjanpoimijat löytävät yllättäen syvältä Kainuun korvesta ihmisenkaltaisten olentojen yhteisön. Löytö herättää valtavaa kiinnostusta ja hämmennystä.
Mitä metsässä todella tapahtuu? Marjanpoimijoiden kauhu on aitoa, mutta mistä on kysymys? Onko siellä villieläimiä, pakolaisia, ulkoavaruuden asukkaita, tonttuja vai silkkaa mielikuvitusta? Mitä pitää tehdä ja kenen on vastuu? Olemmeko vaarassa? Sisäministeriön erikoistutkijat Multeri ja Kallinen tutkivat aluetta sinnikkäästi. Kohutoimittaja Penna Jänis napsii jymyjutun toisensa jälkeen. Tiina julkistaa suhteensa tonttumieheen, turistibisnes lähtee uuteen nousuun ja Aimo Kahmalon rahankeräys käynnistyy vauhdikkaasti. Nelosen suuri tonttuilta kokoaa kansan vastaanottimien ääreen.

On yhä mahdottomampi saada selvää siitä, mikä on pohjimmiltaan totta ja mikä huhua, somekuohua, tahallista trollausta tai silkkaa mielikuvitusta. Ja sillä aikaa, kun korvessa kuohuu, pääkaupungissa tehdään kaikessa rauhassa ikäviä päätöksiä.

Ehkä ja toivottavasti totuus on kuitenkin tuolla jossakin, kenenkään mielipiteistä riippumatta tai välittämättä.

Ohjaus Sara Saxholm, käsikirjoitus Anja Tiainen, äänet Juha Seppänen, puvut Emma Perhovaara, valot Pekka Moilanen, graafinen suunnittelu Ville Piispanen.

Näyttämöllä Viivi Haapala, Emmi Hakkarainen, Veeti Hautala, Aleksi Haverinen, Juha Kangasmäki, Ari Kelin, Anne-Mari Korhonen, Niki Kunnas, Meeri Mikkonen, Sara Moilanen, Sanna Mäkeläinen, Ilona Oikarinen, Iita-Liinu Seppänen ja Johanna Välikangas.

Esitykset Generaattorilla Kauppakatu 36
La 6.4. 15.00
To 11.4. 19.00
Su 14.4. 15.00
Ti 23.4. 19.00
To 25.4. 19.00
Su 28.4. 15.00
Ti 7.5. 19.00
To 9.5. 19.00
Su 12.5. 15.00
To 16.5. 19.00
Su 19.5. 15.00
Ti 21.5. 19.00
La 25.5. 15.00